Shetlanninlammaskoiran pentuja odotettavissa viikolla 47/2010

Shetlanninlammaskoiran pentuja odotettavissa viikolla 47/2010 väreissä blue merle & tricolour.





tiistai 27. elokuuta 2013

Muistin tämänkin blogin olemassaolon!

Kävijöitä ollut näköjään  5744 kpl.

Marraskuussa tämä pentue täyttää 3 vuotta ja paljon on tähän aikaan mahtunut.
Poikatyttö-Ansa pyöräytti helmikuussa 7 (!!!) pentua, kiitos Kirsille yhteistyöstä joka jatkunee yhtä hyvänä ellei parempanakin ;-)

Koko pentue on läpivalaistu todella hienoin tuloksin:
4 x A/A -lonkat, 1 x B/A -lonkat, kaikilla 0/0 kyynärät ja polvet, silmissä ei ylimääräisiä ripsenhaivenia kummempaa (kolmella haivenia), sydänkuuntelutkin kolmella otettu virallisena, ei sivuääniä. Kiitos omistajille!

Kaikki harrastavat agilityä, enemmän tai vähemmän. Milou ja Ansa kisaavat jo 3-luokassa ja sieltä Ansa onkin jo saanut ensimmäisen hyppysertinsä.
Milou on käynyt myös virallisissa toko-kokeissa.

Savu oli pari kertaa mukanani Eestin näyttelyissä juniori-ikäisenä, junnusertikin saatiin. Agilityn alkeita on myös treenattu.

Luna on kisannut agilityssa epävirallisissa kisoissa, olen nähnyt livenä, sekä kisa&treenivideoiden muodossa Tiian ja Lunan hienoa menoa.

Kovu matkusti myös kanssani maailmalla junnuikäisenä, käytiin ihan Romaniassa saakka näyttelyssä! Muuten Kovu harrastaa kaikennäköistä agilitystä ja tokosta temppuiluun.