Tästä kaikki alkoi...oli puolipilvinen ja kolea päivä.. Hyvinkään ampumaradalla järjestettiin koiranäyttely, johon sekä Kira, että Hiski ottivat osaa. Kiran juoksu oli alkanut reilua viikkoa aiemmin ja kohdatessaan Hiskin, oli Kira täysin myyty.
No, ajoitus oli vielä liian aikainen, olisihan se toki ollut "mukavaa" jos pennut olisivat saaneet alkunsa ampumaradan metsikössä. Nimiteema olisi ollut sillä erää selvä: Pilvimarjan Harhalaukaus, Pilvimarjan Napakymppi jne jne ;)
Tietenkin tämä yhdistelmä oli ollut jo pidemmän aikaa suunnitteilla, ei Kira sentään saanut ihan itse valita sulhastaan :o)
Ajatus Hiskistä syntyi jo muistaakseni reilusti yli vuosi sitten. Jäin odottelemaan sen terveystuloksia ja muutenkin seuraamaan kasvua ja kehitystä. Kiralla on jo 3 pentuetta ennestään (1 Black Shepard´s -kasvattajalla ja 2 minulla). Neljäs pentue oli mielestäni vielä kokeilemisen arvoinen, koska olen pääasiassa hyvin tyytyväinen Kiran jättämään jälkeen. Aiemmat pentueethan ovat englantilaislinjaa, joten nyt katsomme mitä saamme aikaiseksi sekoittamalla jenkkiverta mukaan.
Kiran takana on PRA -kantaja toisessa polvessa (emän isä), ja Hiskin taustalla ei tämän hetken tietojen mukaan ole PRA -kantajaa, joten sekin oli yksi kriteereistäni miettiessäni tätä yhdistelmää.
Uskallankin jo kertoa että ultrassa näkyi pieniä sheltinalkuja, jalat sätkivät terhakkaasti moneen suuntaan ja pienet sydämet sykkivät <3
Hiskillä ei vielä ole yhtään jälkeläistä, joten toivottavasti marraskuun lopulla näemme mitä tuleman pitää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti